Joskus maagillisen vuoden 2012 aikoihin uppouduin Elisabeth Haichin kirjaan nimeltä Vihkimys, jossa mainittiin lyhyesti eräs palmun kanssa toteutettava keskittymisharjoite. Se synnytti mielenkiintoa, mutta jäi kuitenkin vuosiksi unohduksiin, kunnes:
-”Missä tahansa liikkuu ja katsoo ympärilleen, niin voi nähdä tekemätöntä työtä, mitä joku voisi tehdä. Riittää, kun istuu autoon tai junaan ja katsoo metsään.”, kansanedustaja Susanna Koski(kok) sanoi Ylen A-talkissa torstaina.
-Ai risusavottaa?Lauri Ihalainen(sd) kysyi Koskelta.
-Ei nyt ehkä siinä klassisessa mielessä, Koski vastasi.
Kosken kommentit tästä ihmeellisestä metsästä löytyvästä työstä, tästä ei missään klassisessa mielessä tehdystä risusavotasta, alkoi välittömästi kutkuttaa. Selvästi jotain salaista oppia. Haichin kirja palasi taas pinnalle.
Kaikkeen kummallisuuteen linkittyi hämärästi myös Bruce Naumanin varhainen teos, jossa hänen palkkaamansa näyttelijä yrittää sulautua lattian läpi. Harjoite oli kuitenkin joka kerralla keskeytettävä, sillä aina lattian puolessa välissä matkatessaan henkilö koki hukkuvansa.
No, miten tämä kaikki liittyy tulevaan Käsitekesään? Muutama vuosi sitten aloin pohtia, miten voisin lähestyä jonkin ei-inhimillisen kokemusmaailmaa. Metamorfoitua m(p)uuksi. Mitä löytäisin? Voisiko se avata jotain tulevaisuuden olemisen tavoista, empaattisemmasta elämisestä ei-inhimillisten olentojen kanssa, ymmärtäen yhteytemme ja symbioottiset suhteemme? Millaista työtä metsästä löytyy ja millaista on metsän työ?
Löysin sattumalta alkuviikosta tällaisen 1700-luvulta peräisin olevan piirroksen, joka luonnollisesti lisäsi vettä teosidean myllyyn.